lauantai 7. kesäkuuta 2014

Bon appétit- elämä on ihmisen parasta aikaa!


Terveisiä Italiasta ja Ranskasta!

Pitkään odotettu huikea irtiotto arjesta. Vietimme mitä ihanimman loman mieheni ja ystäviemme kanssa Italian vuoristossa, 400 metrin korkeudessa Soldanon kylän lieppeillä.


Tähän maisemaan heräsimme joka aamu. 

Aamukaffet parvekkeella.


Olisin voinut ihailla tätä maisemaa loputtoman pitkään.


Vierailimme myös Ranskan puolella viehättävässä Mentonissa. Kuinka kauniita taloja, ihania pieniä kauppakatuja ja ruoka...kyllä ranskalaiset osaavat.



Menton

Syntisen hyvä spagetti.

Salade de fruits de mer
'

Innostuimme myös itse kokkailemaan TIETYSTI Villallamme. Menin aluksi aivan sekaisin kaikista herkuista joita meillä oli käytettävissämme. Kaasuliesi, maukkaita hedelmiä ja vihanneksia, juustoja, kinkkuja, salameja, tuoreita leipiä, äyriäisiä, kaloja, oliiveja. Reseptejä alkoi vilistä päässä niin että suhina vain kuului. Tässä tulee yksi niistä, meidän lounaamme:




 PROSCIUTTO SALAATTI

Ilmakuivattua kinkkua
Mozzarellan sukulaista yksi iso pala
tomaattia
kiinankaalia
balsamicoa
oliiviöljyä
(oliiveja) 
basilikaa koristeeksi

Simppeliä ja hyvää! 

Hauskaa viikonloppua ystävät!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti